perjantai 2. maaliskuuta 2012

Orientation day

Tänään näin kaiken maailman ihmisä orientation dayssä. Saatiin läjäpäin tietoa koulujutuista ja erilaisista tapahtumista. Yhdessä vaiheessa passeistamme otettiin kopioita ja vitsailin vieressäni istuvalle kreikkalaiselle pojalle, että mitäs sitten jos passit häviää? Ollaan jumissa Saksassa, eikä päästä mihinkään. Naureskelimme ajatukselle jonkin aikaa. Myöhemmin, kun international clubin tytöt tulivat passiemme kanssa takaisin, kysyi toinen heistä minua. Hän kysyi minulta passiani. Luulin aluksi, etten ymmärtänyt kysymystä, mutta hän toisti sen ja pyysi edelleen saada passini. Sanoin antaneeni sen toiselle tytöistä hetkeä aiemmin. Koko luokka, kreikkalaista poikaa lukuunottamatta, jota alkoi naurattaa, oli hiljaa. Tyttö pyysi minua vielä tarkistamaan laukkuni, jos passini olisi sittenkin siellä. Tarkistin laukkuni ja sanoin, että annoin puinaisen passini äsken, kun niitä kerättiin. Tytöt vilkaisivat toisiaan ja kansainvälisyys koordinaattori näytti järkyttyneeltä. Koordinaattori pyysi tyttöjä vielä tarkistamaan kaikki passit ja henkilökortit läpi, koska jossainhan passini oli oltava. Hetken ehdin ajatella, että tämä on kyllä taas niin minun tuuriani. Hekten kuluttua passini löytyi ja tytöt näyttivät hyvin helpottuineilta ja koordinaattoriakin alkoi naurattaa. Loppu aika menikin sitten ihan loistavasti jutellen ja papereita täytellen. Opinpahan, että minun ei kannata vitsailla yhtään mistään...

Orientaation jälkeen menin muutaman uuden tuttavuuden kanssa syömään. Kaikki uudet kaverit puhuvat espanjaa ja minä en, mutta eipä se ole ainakaan vielä menoa haitannut. Välillä tyypit muistaa, että pitää vaihtaa kieltä, että voin osallistua keskusteluun. Jäätävintä oli, kun mentiin syömään ja minä olin ainut joka edes yritti mongertaa saksaa ja tarjoilija ei puhunut englantia. Vaikka osa menikin ihan ohi, niin saimme ruuat syötyä ja maksettua. Ehkä se saksa alkaa tästä pikku hiljaa parantua. Ainakin meillä oli hauskaa, kun muut kyselivät, että mitä tarjoilija sanoi ja vastasin aina, ettei mitään tietoa. Sen verran hauskaa oli, että sovimme lähtevämme illalla katselemaan Nürnbergin yöelämää. Vielä muutama tunti aikaa käydä vähän kävelemässä ja sitten porukalla pitämään hauskaa ja aloittamaan viikonloppu! Hyvät viikonloput vaan sinnekin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti