Eilen oli saksan intensiivikurssin viimeinen päivä. Halukkaat sai tehdä suullisen kokeen, joko arvosanalla tai ilman. Vaihtoehtona oli myös olla tekemättä koko koetta. MInä tietysti olin itsetuhoinen ja halusin välttämättä tehdä kokeen ja saada siitä arvosanan. Koe suoritettiin pareittain ja kaikki parit joutuivat keskustelemaan parista eri aiheesta ja sitten opettaja vielä kyseli jotain kummallisia juttuja. Ihmeen hyvin sain suuni koetilanteessa auki ja opettajakin sanoi, että hyvin meni. What ever that means...Arvosana tulee varmaan jossain vaiheessa, eikä minulla ole hajuakaan minne. Sen lisäksi pitäisi jostain saada todistus kurssista ja sen kai saa language centeristä. Kävin tänään kysymässä, mutta kielimuuri tuli ja vei kaiken, joten taidan käydä siellä uudestaan ensi viikolla.
Eilen saatiin myös ilmaiset Fahrkartet eli vähän kuin bussiliput, joilla voi matkustaa ilmaiseksi kaikilla julkisilla kulkuneuvoilla koko semesterin ajan. Kiitos siitä Nürnbergin kaupunki!
Tänään vihdoin ja viimein alkaa harjottelu. Hetken päästä pitäisi lähteä kävelemään kohti Jugendhaus Gostia. Saa nähdä, mitä kaikkea siellä pääsee tekemään. Suurin huolen aihe on se saksan kieli, jolla pitäisi yrittää nuorten kanssa kommunikoida. Ehkä se siitä parissa viikossa tulee. Ainakin olen psytynyt kirjoittamaan saksaksi aika hyvin ja käymään ihan kokonaisia keskusteluja saksaksi. Kai se on vaan siitä omasta aktiivisuudesta kiinni. Mutta nyt pitää mennä, ettei myöhästy heti ensimmäisenä päivänä. Bis später!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti