lauantai 10. maaliskuuta 2012

Die Bombe & Bamberg

Perjantaina 9.3. piti mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa herätä lauantaina ajoissa Bambergin reissulle. Noh, toisin kävi. Lähdettiin porukalla opiskelijabileisiin. Ennen bileitä menimme istuskelemaan kahvila/ravintolaan nimeeltään La Gelateria. Kahvila on italiailainen jäätelökahvila ja kun jäätelöstä on kyse, niin sitähän tietysti maistetaan. Menussa oli erilaisia lettuja, joiden kanssa oli jäätelöä ja muuta härpäkettä. Koska en osannut päättää lettujen välillä teimme australialaisen Samin kanssa diilin. Tilasimme kaksi erilaista lettua, joista molemmat saivat puolet. Makuina oli Caramel ja Baileys. Nomnom..

Caramel

Baileys

People
La Gelaterian jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa opiskelijabileitä kohti. Matkaan tuli pieni mutka nimeltä pukukoodi, joten päätettiin mennä katsomaan jotain paikallista clubia. Kävimme katsomassa salsaclubia, mutta se oli täynnä hieman varttuneempaa porukkaa, joten matka jatkui. Päädyimme tanssiclubille nimeltä Die Bombe. Clubi oli tupaten täynnä ja tuttu tanssimusiikki raikui. Oli kiva olla pitkästä aikaa oikeasti clubilla ja uusien kivojen ihmisten kanssa. Ilta sujui hyvin, kunnes yksi porukastamme heitettiin pihalle, koska jalat eivät meinanneet kantaa. Olin jo muutenkin väsynyt niin oli ihan kiva lähteä nukkumaan.

Aamulla herätyskello soi kello 07.45 reilun viiden tunnin yöunien jälkeen. Ihmeen hyvin pääsin sängystä ylös, vaikka joka iltainen valvominen kyllä vähän verottaa. Kello 9.15 tavattiin porukalla Nürnbergin Hauptbahnhofilla ja lähdettiin junalla kohti Bambergin kaupunkia, joka on noin vajaan sadan kilometrin päässä Nürnbergistä. Tiedossa oli opastettu kaupunkikierros ja vastassa olikin hassu nainen, joka kertoi kaiken mahdollisen, mitä ikinä tiesi mistäkin. Bamberg on todella kaunis pieni kaupunki, jossa riitti nähtävää. Kierroksen jälkeen menimme syömään paikalliseen ja hyvin perinteiseen Baijerilaiseen ravintolaan.
Ruokalistalla oli kaikenlaisia kummallisuuksia, joista lopulta päädyin tilaamaan perinteisimmän ja kertomusten mukaan herkullisimman Schäufelen. Schäufele on liharuokalaji, joka on tehty porsaan olasta ja tarjotaan Kartoffelklößenin ja Sauerkrautin kanssa. Kartoffelklößen on pesäpallon kokoinen möhkäle perunaviritelmä. En ole koskaan aikaisemmin laittanut suuhuni mitään sen kaltaista. Peruna on pehmeää ja tahmeaa sekä päällystetty ruohosipulilla. Sauerlraut on perisaksalaista hapankaalisalaattia, joka ei ollut ihan minun herkkuani, mutta muun ruoan kanssa meni ihan hyvin. Ruoka oli hyvää, vaikka aluksi epäillyttikin. Ruoan jälkeen kaikilla oli aikaa thedä, mitä mieleen tuli. Lähdin pienemmän porukan kanssa kahvilaan syömään jäätelöä, jonka jälkeen kiertelimme keskustassa, kunnes olikin jo aika lähteä junalle. Bamberg oli kiva paikka käydä ja varsinkin kesällä se on äärettömän kaunis vanhoja taloja täynnä oleva noin 70 000 asukkaan kaupunki.




HUOM!Kuva on suorassa, ovi oli vino.



Ruusutarha



Kuningas Henrin + kuningattaren hauta
Schäufele
Keskellä pöytää Sauerkraut



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti