Mädchen übernachtung

Levottomia juttuja, myöhäinen kellonaika, hyvää ruokaa ja yöllisiä kävelyitä. Mitä muuta tarvitaan hyvin valvottuun yöhön? Tyttöjen yökyläily alkoi eilen illalla kello kuusi ja vihdoin kahdeksan aikaan pääsimme aloittamaan ohjelman. Ensimmäiseksi aloitimme kokkaamisen. Menu koostui alku-, pää- ja jälkiruoasta. Alkuruoaksi tehtiin kasviskeittoa, pääruokana oli pizzaa ja jälkkärinä suomalaisten tervetuliaisena kaura-omenapaistosta vaniliajäätelön kanssa. Jotta mikään ei olisi liian yksinkertaista, jaoimme porukan kolmeen ryhmään ja rajoitimme ihmisten tekemisiä. Nina, yksi ohjaajista, antoi tytöille laput, joissa kerrottiin heitä rajoittava tekijä. Kaksi tytöistä saivat toimia normaalisti, mutta lopuilla oli kaikenlaisia rajoitteita, kuten sokeutta, vain yhden käden käytön salliminen ja kaksi oli jopa sidottu toisiinsa kiinni. Itsehän pystyin tekemään kaikkea, mutta välillät tuntui kuitenkin, että olin ainut, jolla oli rajoite. Tämä ah niin ihana rajoitteenihan on tietenkin aina niin ihana saksan kieli, jolla yritin neuvoa kahta tyttöä auttamaan minua. Kaikesta huolimatta onnistuimme kaikki hyvin ja ruoka maistui kaikille.

Ruokailun jälkeen pelailimme vähän aikaa ulkona ja sitten lähdimme läheiseen puistoon. Kello oli noin 23.00 ja kaikkialla oli melko hiljaista, meitä tietenkään lukuunottamatta. Puistossa tytöille annettiin jonkinlaiset soihdut, joiden valossa sitten juteltiin ja pyörittiin eräänlaisessa nuorille tarkoitetussa leikkipuistossa. Olimme ulkona noin pari tuntia höpötellen ja vain ollen. Puisto ja ympäristö olivat ihan hiljaisia ja pimeitä. Ainoa valon ja äänen lähde olimme me. Olisin voinut olla puistossa ja vain keinua koko yön, mutta ikävä kyllä vähän ennen yhtä piti lähteä takaisin nuorisotalolle.

Seuraavana ohjelmassa oli elokuva, joka tietenkin oli dubattu saksaksi. Ja kiitos kaiken sähläämisen ja myöhäisen kellonajan, en ymmärtänyt mistään mitään. Lopulta kyllästyin yrittämään ja halusin vain nukkumaan.
Tänään aamulla heräilimme yhdeksän aikoihin ja sinne ne jäivät tekemään aamupalaa, kun minulle tuli lähtö. Kello 10.15 minun piti olla professori Unbehaunin toimistossa oppimassa saksalaisesta sosiaalityöstä. Taisin näyttää hieman väsyneeltä, kun professori oli hieman huvittunut ja varmisti vähän väliä, että olin vielä mukana. Hauskinta oli, kun hän huomasi päälläni olevan t-paidan. Ylläni oli läksiäislahjaksi saamani Karvinen-t-paita, jossa Karvinen näyttää hyvin viileältä räppärivaatteet päällään ja paidassa lukee teksti "Do I look like I care?". Oli siinä naurussa pitelemistä, kun professori meni hetkeksi ihan hiljaiseksi lukiessaan paidassani olevan tekstin. Luettuaan hän vilkaisi minua ja tuijotin vain tyynesti takaisin. Mietin, että olisikohan pitänyt sanoa, että kyllä minua oikeasti kiinnostaa. Enpä sanonut, mutta hyvin mies jatkoi juttuaan.

 Loppu päivä onkin sitten vapaata ja huomenna päästään maalaamaan. En oikein ole vielä perillä, mitä maalataan, mutta ilmeisesti itse rakennusta ainakin jostain päin. Sitä odotellessa ja aurinkoisesta päivästä nauttien.